Olipa kerran eräs
tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa.
Saman äidin samat
lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.
Oli tavallinen
äiti, joka uupui vauvansa itkuun.
Äiti, joka
silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan.
Ja jonka silmissä
kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.
Oli tavallinen
äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään.
Kotiin tullessa
komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään helpotuksesta.
Oli tavallinen
äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia.
Ei luomua, ei
läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella.
Ja aivan
tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.
Oli tavallinen
äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan.
Se sama äiti
viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.
Oli tavallinen
äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona.
Kumpainenkin
äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.
Oli tavallinen
äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta
turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi
turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.
Oli tavallinen
äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään.
Jokaisen
täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi
tärkeimmästä.
Oli tavallinen
äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan.
Vaikka hyvin tiesi
isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.
Oli tavallinen
äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon.
Huusi kurkku
suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa.
Ja oli niin
tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.
Oli tavallinen
äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä.
Joka kuin
vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan
paremmin.
Oli tavallinen
äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan.
Vaan ei osannut
enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.
Oli tavallinen
äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän
rakkautensa äärellä.
Oli tuiki
tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti.
Vaikka oli vain
aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen,
ja juuri siksi
täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.