Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

Näin joulun tienoilla, ihanien jouluhössötyksien jälkeen ja niiden välissä,
tulee usein mietittyä yksinäisiä ihmisiä, vanhuksia, leskiä, läheisiään menettäneitä ja 
sellaisia henkilöitä, joille joulu ei ole pelkkää juhlaa..

Joulu on aikaa, jolloin helposti tunteet nousevat pintaan.
Itse olen aina rakastanut joulua, sen kaikkine hössötyksineen, lahjarumbineen, kaupoissa jonotteluineen ja ruuhkineen, leipomisineen, siivouksineen jne.
Se on kaikki sen arvoista, kun aattona näkee lastensa ja läheistensä onnelliset ilmeet, 
kun jouluruokaa ahtaessaan masut täyteen, odottavat lahjojen kimppuun hyökkäämistä ;)

Vaikka lapsuus ei omalla kohdallani (tai sisaruksillakaan) kovin onnellinen tai täydellinen ollut, muistamme kaikki sen, kuinka köyhä äitimme yritti aina joulusta tehdä meille hienon ja onnellisen.
Hän onnistui siinä täydellisesti, vaikka me emme uusimpia elektroniikkavehkeitä tai kalleimpia vaatteita lahjoiksi saaneetkaan. 
Meillä oli ehkä kylän rumin kuusi ja halvimmat lahjat, mutta sitäkin tarpeellisemmat. 
Kuusi näytti koristelun jälkeen upealta (vaikkakin vähän vinossa ja harva), 
ruoka oli taivaallista (äidin omatekemää, nams!) ja äiti oli selvinpäin, 
saimme aina raittiin joulun!
Siitä haluan äitiäni kiittää, vaikkei enää tekemisissä olla oltukaan vuosiin.

Haluan tähän vielä liittää pari kuvaa, jotka teksteineen ovat minua itseäni koskettaneet lähipäivinä...

"Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa,
eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus."

Ihan tavallinen äiti

Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa.

Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun.

Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan.

Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään.

Kotiin tullessa komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään helpotuksesta.

Oli tavallinen äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia.

Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella.

Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan.

Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona.

Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään.

Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan.

Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon.

Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa.

Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä.

Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan.

Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän rakkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti.

Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen,

ja juuri siksi täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.

50-luku hakusessa!!

Hääjuhliin kampausta 50-luvun tyyliin metsästämässä!

Hyvä ystäväni lähti juuri ystäväpariskuntansa häihin.

Ennen tätä hän piipahti luonani laitattamassa "karvansa" ojennukseen :D

Satumaisuus halusi itselleen 50-lukumaisen, rockabilly-tyylisen kampauksen, jota tuttuun tapaan tuunailin pitkän aikaa, jotta perfektionistipersoonani olisi myös tyytyväinen lopputulokseen!!

Lähtötilanne, OMG!!!  :D

" Tee tälle Maikku jotain!!! "

Valmis!!

Muutama yksityiskohta toisella sivulla 

Taakse pari pinniä kiinnitykseen ja hieman kiharaa,
saatiin vaikutelma pitkien hiusten nutturasta

" Torttu " löytyy

No onhan se sievä,
rusetteineen päivineen <3

 

Kiitos Satu, oli taas hauskat kampaussessiot <3

Heip!

Tässä muutamia kuvia taas kotikampaamostani :)

Värit, pidennykset ja kampaukset a la Mari

Juhlakampaus
(värinä: Tyviliuku kestoväri 5.56+ 7,66 ja pituudet vaaleaan pohjaan  suoraväri Fire)

Juhlakampaus

Juhlakampaus

Etuhiuksille vaihtoehto pannan sijaan ;)

Letitys

Hiustenpidennys sineteillä ja väri

Hiustenpidennys sineteillä
(alunperin hiukset olkapäille asti)

Monisävyvärjäys ja kerrastusleikkaus

Rohkee veto!

Mulla kävi tänään niin rohkee tyttö kotikampaamotuolissa,
ettei mitään rajaa!!
Itselle on jäänyt aikoinaan kauhiat traumat, kun yllättäin jouduttiin iteltä leikkaamaan ihan poikatukaksi
persiiseen asti ollut tukka, joten musta ei tuohon olis ollut!
Zeni siis halusi tehdä pitkistä hiuksistaan keesin/dixien, WAU!

Alkuvalmisteluiksi siis peitettiin kaikki peilit, ettei Zeni nähnyt mitään välivaiheita, ainoastaa lopputuloksen ;)
Kas näin kaikki tapahtui;

Tässä lähtötilanne

Tässä leikattu takaosa ja sivut

Leikatut hiukset :)

Valmis DIXIE/KEESI

Valmis leikkaus

Musta väri ja vaalennetut raidat

Shokkiväriä korostusraitoihin ja VALMIS!!

Valmis DIXIE

Ja matka jatkuu <3



Rohkee veto Zeni <3

Kampauksia

Tukkataikoja tehdessäni, muistan joskus jopa napata kuvia aikaansaannoksistani.
Tämä on sitä hommaa, mitä rakastan tehdä!!

Lasinen lapsuus...

Lasinen lapsuus...

Itselleni tällaiset (katso video) keskustelut kotonani olivat valitettavasti arkipäivää,
ehkä jopa niitä parempia päiviä.
Voi luoja kuinka kadehdinkaan silloin lapsia, joilla oli "normaalit" vanhemmat.
Nyttemmin koitan ajatella, ettei minusta olisi tullut ikinä näin vahvaa ihmistä mitä olen,
ellei lapsuuteni olisi ollut siitä rankimmasta päästä.

Siltikään en missään nimessä hyväksy sitä, miten minua ja sisaruksiani lapsena kohdeltiin.
Enkä hyväksy sitä keneltäkään aikuiselta ihmiseltä, joka on lapsia itselleen hankkinut.

Oli lapsi sitten suunniteltu tai "yllätys" vanhemmilleen, on hän lahja.
Lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä,
heitä ei saa syyllistää siitä, että ovat tähän julmaan maailmaan syntyneet.
Heitä pitää rakastaa ehdoitta, suojella julmuuksilta ja kasvattaa selkein rajoin,
mutta ei myöskään saa hemmotella piloille,
siinä tapauksessa tehdään myös pelkkää hallaa lapselle,
koska hän ei koskaan tule pärjäämään sitten omillaan,
johon meidän vanhempien kuitenkin tulisi tähdätä.
Vaikka haluaisimmekin pitää lapsemme ikuisesti ns. narun päässä pehmeässä kuplassa,
jotta voisimme tehdä heidän puolestaan vaikeat päätökset ja suojella heitä iäti.
Valitettavasti sekään ei ole mahdollista.

Kukin perhe, lapsi ja vanhempi, ovat erilaisia, mutta perustarpeet pitää lapselle huolehtia.
Lapsen perustarpeita ovat 
rakkaus ja välittäminen,
tulla nähdyksi ja kuulluksi, 
riittävä ravinto, 
vaatetus ja puhtaus, 
turvallisuus ja valvonta sekä virikkeiden saaminen. 

Tässä taas mietittävää kaikille vanhemmille. 
Jokainen haluaisi olla paras mahdollinen isä tai äiti omille lapsilleen. 
Hyvää vanhemmuutta on kuitenkin monenlaista ja usein riittää, että on tarpeeksi hyvä. 
Omaa vanhempana olemistaan voi myös aina kehittää.

Itsestäänkin täytyy pitää huolta ja "irtautua" vanhemmuudesta, jos se tuntuu välillä raskaalta.
Siihen saattaa riittää elokuvissa tai lenkillä käynti, kuntosalilla rehkintä tai yhden illan irtiotto aikuisten kesken.
Silloin täytyy vain huolehtia, että lapsilla on luotettava ja turvallinen hoitopaikka siksi aikaa,
ja ettei esim. illanvietot ala mennä lasten edelle ja aleta rampata baareissa tms. joka vkloppu.

Lapselle pitää antaa aikaa, sinun jakamatonta huomiotasi.
Se on tuhatmäärin arvokkaampaa kuin yksikään ostamasi lelu tai DVD, minkä lapselle ostat.
Vanhempien tulisi muistaa:
Olet lapselle maailman tärkein ihminen, tuki ja turva.
Osoita se, älä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

xxx Maikku xxx

Päätin piiitkästä aikaa palailla Blogin ääreen ihmettelemään
tätä maailman menoa ja meininkiä.
Syy pitkään hiljaisuuteen on ollut yksinkertaisesti siinä,
että elämäni on ollut lähikuukausina sellaista vuoristorataa,
ettei ole edes ollut haluja tulla tänne mitään siitä avautumaan.

Toisaalta nyt jälkeenpäin ajateltuna, olisi ehkä ollut syytä siihen ihan oman mielenterveytenikin kannalta.

Minulle läheisimmät ihmiset tietävät yksityiskohtaisemmin nämä mielettömät vastoinkäymiset,
joita perheeni on tässä hiljattain läpikäynyt, se riittää, enkä niitä sen tarkemmin ala tässä purkamaan.

Tiivistettynä; Meidän perhe ansaitsisi VIP/Bonuskortin TYKSiin, kun siellä vuorotellen makoillaan ja leikkauksissa ravataan ;)
Ilman huumoria mulla ei olis enää elämää, hlluksihan tässä olis tullu jos ei leikiksi välillä pistäis ja mustaakin huumoria harrastais.

Parhaillaan odottelen Ortopedin yhteydenottoa, jotta pääsisin selkäleikkaukseen.
Hoitsut kyllä varoittelivat, että tekonivel- ja selkäleikkauksiin jonottavilla,
on pisimmät odotusajat ja että odottamaan saattaa joutua jopa 9kk.
Magneettikuvista siis vihdoin löytyi selkeät syyt järkyttäviin selkäkipuihini.
Kookas välilevyn pullistuma lannerangassa ja sivulöydöksenä selkärangassani on
vielä hemangioomakin (verisuonikasvain).
Parhaimmassa tapauksessa hemangioomalle ei tarvitse tehdä mitään,
mutta pahimmassa senaariossa se voi työntyä selkäytimeen, jossa se voi aiheuttaa neurologisia ongelmia. Ilmeisesti tilanne selviää vasta leikkauksessa, kunhan sinne joskus pääsen vaan!

Mutta nyt iloisempiin aiheisiin!
Ollaan nyt vihdoinkin saatu isännän kanssa tehtyä päätös päivästä, jolloin meidät vihitään.
Joten nyt on se häähumputus alkanut, jee!
Seuraavat päivitykset tähän Blogiin koskevatkin suurella todennäköisyydellä juuri hääsuunnitelmia ja hössötyksiä kaikesta siihen liittyvästä.

Kirkko, hääjuhlapaikka, pitopalvelu on varattu.
Menu on hakusessa, kuten myös bändi. (vaihtoehtoja on ihan liikaa!!!)
Onneks mulla on ihana kaaso ja kaksi morsiusneitoa, joista tulee olemaan korvaamaton apu kaikessa!!

Palaillaan pian,
I´m back <3

xxx Maikku xxx

Ennen Vilin odotusta, olin melko pienikokoinen naikkonen,
pituutta oli huimat 162cm ja paino kieppui 50:n kilon tietämillä.

Eka raskaus (Miikka) vuonna 1996 nosti painoani n. 20kg ja
toinen (Vili) nosti 25kg.
Tässä kuvia raskausajalta, joista huomaa, ettei se masukaan ihan pikkuinen ollut!

Rv 10+2

Rv 13+5

Rv 15+5

Rv 18+1

Rv 22+6

Rv 27+5

Rv 29+3

Rv 30+1

Rv 32+4

Rv 35+6

Rv 37+5

Rv 37+5

Rv 40+3

Rv 40+3

Rv 42+0