Minäpäs päätin kokeilla tätä "jo kuuluisaa" aamupalakeksiä hieman eri tavalla,
teinpäs siitä keksipohjan juustokakkuuni!
Minun ohjeeni herkulliseesn juustokakkuun:
pohja:
- n. 5 Digestivekeksiä
- n. 10 Vilja&Maito aamupalakeksiä
- sulaa margariinia
Valmista ensin keksipohja.
Murskaa keksit hienoksi jauhoksi ja lisää lopuksi sulatettu rasva.
Sekoita tasaiseksi ja levitä esim. irtopohjallisen vuoan pohjalle
(kannattaa vuorata irtopohjavuoka leivinpaperilla, on helpompi asetella kakku tarjolle sen avulla,
laita pohja jähmettymään jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat ensimmäisen täytteen).
Täyte 1:
- 200g. maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
- 200g. Valkosuklaa-Lime makurahkaa
- 1prk Creme vaniljaa (vaahdotettuna)
- 2 kananmunaa
- 1dl sokeria
- sitruunan mehua
- 5 liivatelehteä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen!
Sekoita tuorejuuston sekaan vaahdotettu vaniljavaahto.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita munavaahtoon nostellen juustoseos ja sulata liivatelehdet kuumennettuun sitruunamehuun.
Lisää sitruunamehu hyvin sekoittaen vaahdon sekaan.
Kumoa vuokaan keksipohjan päälle ja laita kylmään hyytymään n. 4 tunniksi.
Täyte 2:
- 200g. maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
- 200g. Kuningatar makurahkaa
- 1prk Creme vaniljaa (vaahdotettuna)
- 2 kananmunaa
- 1dl sokeria
- sitruunan mehua
- 5 liivatelehteä
(Itse lisään tähän toisen kerroksen täytteeseen pari tippaa punaista elintarvikeväriä, koska se antaa herkullisemman värin)
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen!
Sekoita tuorejuuston sekaan vaahdotettu vaniljavaahto.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita munavaahtoon nostellen juustoseos ja sulata liivatelehdet kuumennettuun sitruunamehuun.
Lisää sitruunamehu hyvin sekoittaen vaahdon sekaan.
Kumoa vuokaan edellisen täytteen päälle ja laita vielä kylmään hyytymään n. 4 tunniksi.
Belvita Breakfast -keksit sisältävät viittä täysjyväviljaa ja ne on leivottu huolella ja paistettu hitaasti valvotussa lämpötilassa. Siksi ne vapauttavat hiilihydraatteja hitaasti ja tasaisesti neljän tunnin ajan,
osana tasapainoista aamupalaa.
Nam! Ostin viime viikolla töihin noita keksejä ja täytyy sanoa, että ajoi asiansa hyvin, nopea välipala tai aamupala.
VastaaPoistaAijai ku alko tekemään mieli kakkua, harmi kun en itte osaa tehdä..
Omaks lemppariks kahvin kanssa osottautui noi Jogurttikeksit!
VastaaPoistaTää ohje on oikeesti helppo toteuttaa!
Kannattaa kokeilla ensin vaikka vähän pienemmillä täytemäärillä, pohja saa olla silti saman kokoinen..
Tää on isoon pyöreään irtopohjavuokaan tehty, esim. jos on synttärit tms. niin sopivan kokoinen.
Omaan herkutteluun riittää pieni vuoka ja vaikka 2/3 täytemääristä :)
Mahdoinkohan nyt onnistua selittämään näinkin yksinkertaisen asian mahdollisimman monimutkaisesti, jälleen kerran?? ;)